LeKi U20:n valmennus uudistuu tulevalla kaudella kahdella sitoutuneella ja intohimoisella tekijällä. Vastuuvalmentajana aloittaa Ville‑Valtteri Reini ja hänen rinnallaan valmentajana toimii Jesse Peltonen. Yhdessä he muodostavat valmennusduon, joka tuo joukkueeseen sekä tuoretta näkemystä että vahvaa kokemusta.
Ville-Valtteri palaa Lempäälään yhden ulkomailla vietetyn kauden jälkeen ja tekee sen innolla. Tuttu valmennusryhmä ja ympäristö luovat vahvan pohjan, jolle rakentaa – ja tavoitteena on laittaa parasta pöytään heti ensimmäisestä päivästä lähtien.
Hänen mukaansa LeKi ja Lempäälä tarjoavat erinomaisen ympäristön niin nuorille kuin kokeneemmillekin pelaajille ja valmentajille kehittyä. Seurassa tehdään töitä tosissaan, mutta ei totisesti, ja positiivinen ilmapiiri näkyy arjessa. Ville-Valtterin tavoitteena on kehittää pelaajia kokonaisvaltaisesti, ottaa joukkueena voittoja ja oppia yhdessä uutta urheilusta ja elämästä.
Jesse lähtee tulevaan kauteen innokkaana ja valmiina uuteen haasteeseen. Tuttujen valmennus- ja taustatiimien ympäröimänä hän näkee kauden erinomaisena mahdollisuutena jatkaa kehittymistä ja rakentaa yhdessä vahvaa kokonaisuutta.
LeKi on ollut hänelle viime vuosien aikana tärkeä paikka kasvaa valmentajana. Seuran mahtava vastaanotto ja arvostus pitkäjänteistä työtä kohtaan ovat tehneet vaikutuksen. Kaudelle 26–27 Jesse lähtee selkein tavoittein: joukkueen menestys ja pelaajien kehittäminen kohti heidän omia unelmiaan. Samalla hän haluaa kasvaa itse valmentajana ja oppia uudesta ympäristöstä mahdollisimman paljon.
Lempäälän Kisa 1955 jääkiekko ry toivottaa Ville-Valtterin ja Jessen tervetulleiksi mukaan rakentamaan uutta kautta LeKi U20 joukkueen kanssa!