LeKi U16
Akatemia

Tervetuloa LeKi U16 Akatemian sivuille!
Pelasimme kaudella 2024-25 U16-Suomi-sarjaa ja treenasimme tavoitteellisesti 3-4 kertaa viikossa. Teimme aktiivisesti yhteistyötä Leki U16SM-peliryhmän kanssa, jonka vastuuvalmentaja VV Reini oli mukana myös Akatemian jääharjoittelussa 2 kertaa viikossa.
Kaudella 2025-26 muodostetaan Lekiin toinen U18-joukkue nykyisen rinnalle. Molemmat joukkueet pelaavat U18 II-divisioonaa. Pelaajat valitaan joukkueeseen toukokuun alussa järjestettävän try-out-tapahtuman kautta. Ilmoittaudu mukaan try-outeille alla olevan ohjeen mukaan!
LeKi U16 Akatemian kauden päättäjäiset
LeKi U16 Akatemia päätti tällä viikolla kautensa railakkaissa merkeissä, ensin tiistaina kauden päätös -höntsäpelissä ja sitten keskiviikkona Viihdekeskus Ideaparkissa kartingin, siipibuffan ja saunaosaston siivittämänä. Höntsäpelissä mukana oli joukkueen valmennusta ja taustoja sekä vierailevana tähtenä valkopaitaisten joukkueeseen vahvistukseksi saapunut Liigapuolustaja, Viljami Jokirinne! Allekirjoittanutkin pääsi mukaan jäälle ja taisi jopa kerran koskea kiekkoonkin! Tärkeintä kuitenkin oli, että jäältä selvittiin ehjin nahoin. Toisin kävi kuitenkin joukkueemme vauhdikkaalle laiturille, Aaro Hakuliselle, joka mursi harmittoman näköisessä tilanteessa harmillisesti solisluunsa! Paranemista Aarolle ja ikävää, ettet päässyt mukaan karting-ajoihin.
Viihdekeskus Ideaparkissa päästiin tosiaan ottamaan toisistamme mittaa karting-radalla. Joukkoamme kohtaan epäileväinen (ehkä syystäkin) ratavalvoja ei uskaltanut antaa sähköautoista vielä täysiä tehoja aika-ajoihin, mutta riittävät ajotaidot osoitettuamme saimme sentään finaalisarjoissa boost-napit käyttöömme. Finaaleissa nähtiin kovia kamppailuja, mutta A-finaalin voitti paalupaikalta kisaan lähtenyt ja suvereenisti koko kisaa johtanut apukapteenimme, Akseli Koskinen! Ja vaikka spekulointi on turhaa, ei ikämiesosastolla tälläkään kertaa säästytty spekuloinnilta siitä, miten lopputulos olisi muuttunut, jos kuljettajien painoa olisi tasattu punnuksilla tai tehoja kompensoimalla… Pääasia oli kuitenkin, että kaikilla oli hauskaa!
Vauhdikas ilta jatkui ruokailun merkeissä, kun VIP-tiloissa tarjolla oli siipibuffa! Siipiä riitti kaikille mahan täydeltä ja ruokailun jälkeen siirryimme tyytväisinä pitämään ja kuuntelemaan kiitospuheita. Samalla joukkueesta palkittiin myös pelaajista salikisan voittajat sekä taustajoukot pyyteettömästä työstään kauden aikana. Lisäksi joukkuetta G-junnuista asti luotsanneet Mika Malkakorpi ja Jari Jokirinne ilmoittivat jäävänsä tehtävistään ansaitulle ”eläkkeelle”. Suuri kiitos ja iso käsi Jartsalle ja Mikalle upeasta työstänne tämän ikäluokan parissa!
Lopuksi rentouduttiin vielä sauna- ja poreallasosastolla. Rokki tosin soi niin lujaa, että lauteet rämisivät ja juomakaapista hävinneet Red Bullit nostattivat poikien kierroksia poreammeissa turhankin korkeiksi, mutta tapansa kullakin rentoutua. Allekirjoittanut piti huolen riittävistä löylyistä saunassa ja kastautui tauoilla allasosastolta löytyneeseen kylmäpaljuun. Illalla saattoi painaa päänsä tyytyväisenä tyynyyn kivan illan ja ennen kaikkea hienojen nuorten urheilijoiden kanssa kuljetun mahtavan kauden päätteeksi.
Alla videokooste sekä kuvagalleria joukkueen päättäjäisistä:
Yhteystiedot
Vastuuvalmentaja:
Jari Jokirinne
Joukkueenjohtaja:
Juha Myrskog (p. 0400-801169)
Valmennus:
Ville Rapo
Tero Santaharju
Kimmo Nieminen
Huolto:
Lauri Mikkola
Erkko Agge
Pelatut ottelut
![]() ![]() 3 - 5U16 Suomi-Sarja, jatkosarja
Lempäälä 1 LeKi Ak — Pelicans Ak |
![]() ![]() 7 - 3U16 Suomi-Sarja, jatkosarja
Kangasala Kisa-Eagles — LeKi Ak |
![]() ![]() 7 - 2U16 Suomi-Sarja, jatkosarja
Lempäälä 1 LeKi Ak — HPK Akatemia |
![]() ![]() 4 - 5U16 Suomi-Sarja, jatkosarja
Ylöjärvi 2 Uplakers Ak — LeKi Ak |
![]() ![]() 4 - 5U16 Suomi-Sarja, jatkosarja
Lempäälä 1 LeKi Ak — VaPS |
![]() ![]() 1 - 6U16 Suomi-Sarja, jatkosarja
Lempäälä 1 LeKi Ak — KPK |
![]() ![]() 11 - 4U16 Suomi-Sarja, jatkosarja
Sentteri D KOOVEE — LeKi Ak |
![]() ![]() 8 - 5U16 Suomi-Sarja, jatkosarja
Lempäälä 1 LeKi Ak — Kiekko-Ahma |
![]() ![]() 8 - 0U16 Suomi-Sarja, jatkosarja
Lempäälä 1 LeKi — LeKi Ak |
![]() ![]() 3 - 2U16 Suomi-Sarja, jatkosarja
Pajulahti Pelicans Ak — LeKi Ak |
![]() ![]() 4 - 7U16 Suomi-Sarja, jatkosarja
Lempäälä 1 LeKi Ak — Kisa-Eagles |
![]() ![]() 3 - 8U16 Suomi-Sarja, jatkosarja
Hakio S HPK Akatemia — LeKi Ak |
![]() ![]() 1 - 2U16 Suomi-Sarja, jatkosarja
Lempäälä 1 LeKi Ak — Uplakers Ak |
![]() ![]() 4 - 3U16 Suomi-Sarja, jatkosarja
Vammala VaPS — LeKi Ak |
![]() ![]() 6 - 2U16 Suomi-Sarja, jatkosarja
Mänttä KPK — LeKi Ak |
![]() ![]() 4 - 7U16 Suomi-Sarja, jatkosarja
Lempäälä 1 LeKi Ak — KOOVEE |
![]() ![]() 4 - 4U16 Suomi-Sarja, jatkosarja
Valkeakoski Kiekko-Ahma — LeKi Ak |
![]() ![]() 0 - 6U16 Suomi-Sarja, jatkosarja
Lempäälä 1 LeKi Ak — LeKi |
![]() ![]() 5 - 6U16 Suomi-sarja, alkusarja
Valkeakoski Kiekko-Ahma — LeKi Ak |
![]() ![]() 6 - 1U16 Suomi-sarja, alkusarja
Sentteri D KOOVEE — LeKi Ak |
![]() ![]() 1 - 6U16 Suomi-sarja, alkusarja
Lempäälä 1 LeKi Ak — KPK |
![]() ![]() 4 - 8U16 Suomi-sarja, alkusarja
Lempäälä 1 LeKi Ak — KOOVEE |
![]() ![]() 4 - 4U16 Suomi-sarja, alkusarja
Lempäälä 1 LeKi Ak — VaPS |
![]() ![]() 4 - 9U16 Suomi-sarja, alkusarja
Vammala VaPS — LeKi Ak |
![]() ![]() 6 - 5U16 Suomi-sarja, alkusarja
Lempäälä 1 LeKi Ak — Uplakers Ak |
![]() ![]() 1 - 3U16 Suomi-sarja, alkusarja
Lempäälä 1 LeKi Ak — Kiekko-Ahma |
![]() ![]() 6 - 3U16 Suomi-sarja, alkusarja
Mänttä KPK — LeKi Ak |
![]() ![]() 3 - 3U16 Suomi-sarja, alkusarja
Hämeenkyrö Uplakers Ak — LeKi Ak |
![]() ![]() 10 - 0U16 Harjoituspelit
Sentteri D KOOVEE vs LeKi Ak |
![]() ![]() 5 - 4HyRi U16 turnaus
Riihimäki LeKi Ak — HyRi |
![]() ![]() 2 - 14HyRi U16 turnaus
Riihimäki Kiekko-Espoo IV — LeKi Ak |
![]() ![]() 3 - 6U16 Harjoituspelit
Lempäälä 1 LeKi Ak vs Pelicans Ak |
![]() ![]() 9 - 2U16 Harjoituspelit
Pohjantähti Areena HPK Ak vs LeKi Ak |
![]() ![]() 7 - 5U16 Harjoituspelit
Lempäälä 2 LeKi Ak vs HPK Ak |
![]() ![]() 4 - 5U16 Harjoituspelit
Ylöjärvi 2 Uplakers Ak vs LeKi Ak |