JUNIORIPÄÄLLIKKÖ, LEMPÄÄLÄN KISA 1955 JÄÄKIEKKO RY

Lempäälän kisa 1955 jääkiekko ry on Lempäälässä toimiva jääkiekkoseura. Seuran tavoitteena on olla Pirkanmaan alueen johtava kasvattajaseura. Toimintamme keskittyy Lempäälän jäähallille ja Hakkarin urheilualueelle. Seurallamme on toimintaa Leijona-kiekkokoulusta aina U20-joukkueeseen asti. Seurassa on kaudella 2021-2022 n. 270 pelipassia. Seuramme nuorten joukkueet pelaavat U16 (mestis), U20 Mestis, U19 (ylempi) ja U14 sekä U13 (AAA, AA ja A). Lisäksi teemme aktiivista yhteistyötä mm. paikallisten koulujen ja päiväkotien kanssa.

Mikä homma?

Lempäälän kisa hakee nyt innokasta ja kehitysmyönteistä junioripäällikköä. Henkilöä, jonka lavassa pysyy strategiatyö, hallinnollisine tehtävineen sekä operatiivisen toiminnan linjaaminen ja toteutuksesta vastaaminen.

Tässä monipuolisessa tehtävässä saat vastuuta paitsi yksilötasolla pelaajapolun kehittämisestä myös seuratasolla toiminnan kehittämisestä. Vastuullasi on huolehtia, että näiden kehitettyjen linjausten mukaan myös toimitaan. Tehtävänäsi on olla sekä pelaajien että valmentajien tukena ja tavoitellun lopputuloksen varmistajana.

Tavallisena työviikkona fläppitaulultasi löytyy myös:

  • Sateenvarjoyhteistyön kehittäminen
  • Koulu- ja kuntayhteistyön edistäminen
  • Leijona-kiekkokoulun organisoiminen ja operatiivinen toteuttaminen
  • Leijonaliiga-ikäluokkien toiminnan ohjaaminen
  • Hallinnollisia toimistotehtäviä

Mitä odotamme sinulta?

Odotamme sinulta sitä, mitä jokainen pelaaja, valmentaja ja vanhempi odottaa seuran junioripäälliköltä. Kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, positiivista asennetta ja oma-aloitteisuutta.

Olet jo kerryttänyt kokemusta valmennuksesta, juniorityöskentelystä tai jääkiekkoseuran kehittämisestä. Toivomme, että kiinnostuksesi lajia kohtaan on vienyt sinut myös alan koulutuksiin. Sinulla on visioita ja taitoa viedä kasvavaa jääkiekkoseuraa eteenpäin. Sinulla on osaamista, joka mahdollistaa seuraamme uusia Marko Anttiloita, Jenni Hiirikoskija, Joona Luotoja ja Henrik Haapaloita.

Yhteistyökykysi on avainasemassa, kun haemme ratkaisuja erilaisiin tilanteisiin niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin. Oli kyseessä sitten vapaaehtoisesti työskentelevä juniorivalmentaja tai jäässä makaava leijonakiekkokoululainen. Huomioit toiminnassasi valmentajien eri lähtökohdat ja osaat tukea heitä tarkoituksenmukaisella tavalla.

Et suinkaan tule työskentelemään tehtävässä yksin, vaan yhteistyössä valmentajien, joukkueenjohtajien ja muiden toimihenkilöiden kanssa. Lisäksi sinun omaan kentälliseesi kuuluu valmennuspäällikkö, osatoiminen U20-valmentaja sekä hallituksen puheenjohtaja. Seurassamme toimii myös Tapparan sateenvarjoyhteistyön kautta taitovalmentaja.

Mitä merkitystä saat meiltä?

Tarjoamme sinulle vakituisen työsuhteen liukuvalla työajalla kehitysmyönteisessä ympäristössä. Seuramme valmentajat ja muut vapaaehtoiset toimijat ovat yhteistyökykyisiä tiimikavereita. Näiden lisäksi saat hallituksen tuen pitkäjänteiseen kehittämiseen ja toiminnan eteenpäin viemiseen.

Toimimme seurana vastuullisesti ja olemme sitoutuneet jääkiekkoliiton Kunnioita Peliä -ohjelmaan. Haluamme seurana taata jokaiselle LeKin eri roolissa toimivalle, niin pelaajalle, valmentajalle, tuomarille kuin vanhemmalle keskinäistä kunnioittamista. Lisäksi seuratasolla olemme sitoutuneet arvoihin, joihin toimintamme perustuu ja joihin nojaamme erilaisissa arjen tilanteissa tämän lajin parissa.

Kysy meiltä

Jos jokin tehtävässä jäi mietityttämään, niin lisäkysymyksiin vastaa seuran hallituksen puheenjohtaja Kalle Teliranta numerossa 044 747 7810 arkisin kello 12:00-14:00.

Hakeminen

Lähetä vapaamuotoinen hakemus ansioluetteloineen ja palkkatoiveineen osoitteeseen leki@lekikiekko.fi.

Hakuaika 2.8.2021 saakka.

Hakemukset vastaanottaa seuran hallituksen puheenjohtaja Kalle Teliranta.

Muut tiedot

Työsuhde alkaa 8/2021 tai sopimuksen mukaan

Työsuhteen tyyppi: Vakituinen

Työaika 37,5 h/vk (sisältää ilta- ja viikonlopputyötä)

Muuta huomioitavaa: Oma auto on suositeltava, jotta liikkuminen ympäristökuntiin tapahtuu jouhevasti